Etusivu

Varsinais-Suomen Perhokalastajat ry on vuonna 1980 perustettu perhokalastuksen erikoisseura ja se on Suomen Urheilukalastajain Liiton jäsenyhdistys. Seurassa on noin 50 jäsentä. Seuran toimintaan syksystä kevääseen kuuluvat viikoittaiset kerhoillat, joissa sidotaan perhoja, ammennetaan uutta tietoa alan taitajilta tai muuten vain rupatellaan, yleensä kalastusaiheesta, kuinkas muuten. Kerhotoimintaan kuuluu myös sidonta-ja kalastuskurssien järjestäminen.

Savisameiden vesien keskeltä pyrimme joukolla pois ainakin syksyisin ja keväisin. Seuran retket ovat useimmiten suuntautuneet Keski-Suomen reittikoskille, mutta Merikarvianjokikin on tullut tutuksi. Kesäisin VSPK:n vakioporukat löytyvät Tenolta ja Gaulalta.

Kalastuskilpailuissa ei seuran jäseniä ole viime aikoina juuri näkynyt, mutta edustusta on toki ollut, jopa MM-tasolla asti. perhokalastuksen SM-kisojen osakilpailun VSPK järjesti vuonna 1997 Matildanjärvellä. Perhonsidonnan SM-kisajärjestelyihin osallistuimme vuonna 2002.

Jos tunnet kiinnostusta tulla mukaan toimintaan, voit ottaa yhteyttä.
Jäsenvastaava: Aki Vauhkonen (0400-644977)

Puheenjohtajan terveiset