Johdanto
Lähdettiin 31.7 autojunalla Turusta Rovaniemelle ja ajeltiin Google mapsin mukaan 5 t 49 min (484 km) Neidenin kylään Norjan puolelle. Matkassa mukana kaksi Turkulaista ja yksi Helsinkiläinen kypsään ikään ehtinyttä kalamiestä. Mökki vuokrattiin Airbnb:n kautta kesäkuun puolivälissä ja junaliput kesäkuun lopulla. Sitten alkoi jännittäminen koronarajoitusten purkamisesta. Heinäkuun aikana tilanne kehittyi parempaan suuntaan ja loppupuolella alkoi olla aika varmaa, että kahteen kertaan rokotetut pääsevät rajan yli EU-koronapassilla. Kypsän iän tuomana etuna tämä ehto täyttyi kaikilla hyvissä ajoin eli vähintään viikkoa ennen rajan ylitystä. Norjalainen rajavartija skannasi QR-koodit ja toivotti tervetulleeksi, ei edes kysellyt kuvallista henkilökorttia.
Norjan puolella ajeltiin Neiden Fjellstuen pihaan ja käytiin kassalla maksamassa desinfiointitodistukset 100 NOK/kpl. Toimituksen sai hoitaa omalla vastuulla joko litkulla tai lämpökaapissa. Jätettiin vuoden kuivana lojuneet ja uudet, ensimmäistä kertaa veteen menevät varusteet käsittelemättä. Pihalla juteltiin suomalaisen kalamiehen kanssa, joka kertoi saaneensa Neideniltä vuosien saatossa 160 lohta, joista yli puolet pompereilla. Pakattiin desinfioidut varusteet autoon ja ajeltiin mökille, joka oli joen vastarannalla Veifossenin kohdalla, vähän Fjellstuen alapuolella. Norjassa mökkejä ei yleensä rakenneta ihan rantaan. Vähän vajaa 100 m jyrkkää rinnettä alas ja olit kalapaikoilla. Ketään muuta ei nähty koko viikkona sillä puolella jokea Veifossenissa kalassa. Tosin paras paikka lienee ollut vastarannalla, johon oli helposti kuljettava reitti Fjellstuen pihalta.
Yksi syy miksi lähdettiin Neidenille oli kalalupien saatavuus ja hinta. Elokuussa koko joki, mukaan lukien perhokalastusalue, Zone 3, maksoi 400 NOK/vrk ja niitä myytiin 30 kpl/vrk. Meidän reissumme aikaan, elokuun alussa, oli hiljaista. Perhokalastusalueelle ei myyty yhtenäkään päivänä edes kymmentä lupaa. Koko joki ilman perhokalastusaluetta maksoi 200 NOK/vrk. Näissä halvemmissa luvissa ei ollut mitää rajoitusta. Kesällä luvat ovat vähän kalliimpia. Luvat sai helposti kännykällä sivustolta scannatura.no. Saalisilmoitukset tehtiin sivustolle laksefisk.no. Näihin molempiin sivustoihin ja saalistilastoihin oli linkit sivustolta neiden.no. Kalalupa alkaa klo 18 ja päättyy seuraavana päivänä klo 14. Käytiin vaan parina päivänä perhokalastusalueella, joka on melko lyhyt pätkä sillalta Pyhän Yrjön kappelille ja siitäkin oikeastaan vain parin perhonheiton mittainen loppuliuku keräsi kalastajia. Kalastettava ränni oli niin kapea, että molemmat puolet jokea kuuluivat samaan pooliin.
Ensimmäinen ilta kalasteltiin kotikoskea (Veifossen) ja saatiin pari pientä harjusta, jotka laskettiin takaisin. Olen varmaan kuuluisa, koska ilmoitin, vielä omalla nimellä, koko kesän pienimmän saaliin eli 200 g harjuksen.
Toinen päivä 2.8
Toinen päivä kalastettiin lähikoskia. Aamupäivällä mentiin autolla muutama kilometri mökiltä alaavirtaan Mutkakoskelle, tarkemmin ottaen Mutkakoskenniemen alapuoliselle koskialueelle. Komeata oli katsella kosken kuohuja, mutta kala ei näyttäytynyt. Ilta meni taas kotikoskella tyhjää pyytäessä.
Kolmas päivä 3.8
Kolmantena päivänä ajeltiin kappelille joen eteläpuolelle. Siellä on parkkipaikka kalastajille puolen kilometrin päässä sillasta ja parkkipaikalta on pari sataa metriä rantaan perhokalastusalueen loppupäähän. Ajatuksena oli kalastaa ne halvemmat luvat loppuun heti perhokalastusalueen alapuolella, mutta siellä meille kerrottiin selvällä suomen kielellä, että seuraava järkevä kohta perhokalastukselle alavirtaan päin on jonkinlainen leirintäalue joen vastarannella. Niinpä lähdettiin sinne. Takaisin pohjoispuolelle ja suljetun kahvilan, Neiden kroa, kohdalta oikealle. Jatkettiin itään päit runsaat puoli kilometriä, kunnes tultiin eräänlaiseen Y-risteykseen, josta käännyttiin oikealle ja ajeltiin taas reilut puoli kilometriä rantaan. Leirintäalueen mukavuuksiin kuului WC, tynnyrisauna ja luonnontilassa oleva niitty, johon voi pystyttää teltan. Kasasimme vavat ja kävelimme rantaan, muita kalastajia ei näkynyt. Siinä poolissa kahlaaminen oli kiellettyä, varmaan sen vuoksi, että siinä oli hyvän näköistä kutusoraikkoa. Kalastettava alue oli juuri kolmelle sopiva. Aika pian alkoi tapahtua, perho tuntui tarttuneen pohjaan, mutta alkoi sitten pikkuhiljaa liikkua sivulle. Lohikalat yleensä tekevät syöksyjä ja hauki tempoilee, mutta tämä vain junnasi. Aikamoinen pumppaaminen vaadittiin kalan saamiseksi rannalle. Sellainen on kyttyrälohi, ryssän lohi, pukkellaks, pukkeli, kyllä vähemmänkin rakkaalla lapsella on monta nimeä. Niitä vilisteli vähän väliä muutaman kalan parvina ihan jaloissa. Ajattelin, että tuollaista se on varmaan ollut oikean lohen meno joskus kauan sitten. Minulla oli parin tunnin sisällä lisäksi viisi karkuutusta. Kaikki kolme saimme yhden pukkelin ylös. Se ei kuitenkaan ollut mikään juhlan paikka, vaan rannalla odotti erikseen näitä varten tuotu roskis. Iltapäivällä ostettiin taas halvat luvat, koska seuraavan päivän säätiedotus lupasi tuulista ja sateista. Iltakalaan mentiin taas Veifossenille, josta vähän puolen yön jälkeen tuli se reissun ainoa titti.
Neljäs päivä 4.8
Lähdettiin katsomaan alinta rannalta heitettävää perhokalastuspaikkaa Fossheims skolen edustalla. Virallinen nimi on suomeksi Hyljekoski ja norjaksi Kobbfossen, mutta rannoilla puhuttiin vain koulukoskesta. Hieno koulun paikka lohikosken rannalla. Siellä oli myös hyväkuntoinen, melko uusi laavu ja infotaulu. Rannasta pääsi kahlaamaan polven syvyisessä vedessä, melko rauhallisessa virrassa keskelle jokea, jossa oli särkkä vähän isompia kiviä, joiden luona oli hyvä paikka heittää perhoa kohtalaiseen virtaan. Pääränni virtasi lähellä vastarantaa, johon olisi ehkä päässyt, mutta ei tehnyt mieli kahlata kovassa virrassa louhikkoisella pohjalla. Säätiedotus piti paikkansa, tuuli kovaa ja satoi rankasti. Pukkeleita nähtiin runsaasti siellä rantamatalassa. Jussi sai kosken loppuliuusta kirkkaan meritaimenen. Nyt meillä oli jo kahdeksi päiväksi herkullinen kala-ateria tiedossa. Iltakalaan taas kotikoskelle.
Viides päivä 5.8
Otettiin kalliimmat luvat ja ajeltiin aamupäivällä sillan pohjoispuolella olevalle parkkipaikalle, josta käveltiin pohjoisrantaa kalastellen alavirtaan päin. Ei siinä heti sillan alapuolella paljon kalastettavaa ollut, koska virta oli aika voimakas. Sen verran tuli nähtyä, että sielläkin, valtavien kivenlohkareiden lomassa puikkelehti runsaasti pukkeleita ihan kalaportaiden suulla. Tosin, yhtään pukkelia en nähnyt sillan yläpuolella missään vaiheessa. Perhokalastusalueen loppupäässä olevilla särkillä oli paikallinen nuorukainen, siis meidän näkökulmasta katsoen. Hänkin puhui melko hyvää suomea. Kuulemma nuoriso, hänen näkökulmastaa katsoen, ei osaa suomea. Hän oli saanut siitä pari oikeata lohta. Oliskohan tämä ollut se Jörgen, josta ne suomalaisetkin puhuivat kunnioittavaan sävyyn siellä vastarannalla. Kaveri oli juuri lopettamassa kalastussesiotaan ja jätti koko särkän meille kolmelle. Särkkä jatkui pinnan alla kahlaussyvyisenä melko pitkälle, sanotaan yhden oikein hyvän heiton verran. Ei ihan heti tajuttu, että kappelin puolella olijat katsoivat kuuluvansa samaan rinkiin. Asia selvisi viittomakielellä, kansainvälisiä käsimerkkejä ei kuitenkaan käytetty. Nähtiin pari tittiä ilmassa, mutta saaliiksi tuli vain yksi pukkeli. Pukkelin raatoja lojui siellä täällä enemmän tai vähemmän syötynä. Mekään emme vieneet omaamme mihinkään, kun ei tiedetty missä lähimmät pukkeliroskikset sijaitsevat. Kuitenkin kaikki veteen jäävät kuolevat jokeen ja rannalle nousee vain murto-osa.
Kuudes päivä 6.8
Koska perhokalastusalueella ei tarvinnut pahemmin jonottaa, mentiin vielä kokeilemaan josko edes yksi titti tärppäisi, vaan ei osunut kohdalleen. Ajankuluksi heittelin särkän viereen, jossa vähän väliä kävi pukkeli pinnassa, eikä tarvinnut kauaa odottaa, että sai mitä tilasi. Illalla kalastettiin vielä melko pitkään kotikoskea ilman tulosta.
Seitsemäs päivä
Aamulla mentiin koulukoskelle sen neljäntenä päivänä saadun taimenen innoittamana. Ilma oli hieno, mutta saalista ei tullut.
Pukkelit vilistivät pieninä parvina rantamatalassa. Oli tietysti aika hienon näköistä, mutta mitenkään mieltä ylentävää.
Kun ei joesta saatu särvintä, lähdettiin iltapäivällä Kirkkoniemeen valmiiseen pöytään. Muutenkin oltiin ajateltu käydä katsomassa miltä rajan pinnassa näyttää. Ruokapaikaksi valikoitui Surf & Turf Kirkenes. Oikein hauska tarjoilija kysyi lähes tyhjillään oleva ruokasali takanaan onko meillä pöytävarauksia. Vaikka ei ollut, meillä kävi ilmiömäinen tuuri, kun saimme ravintolan parhaan pöydän, ikkunapöydän josta aukesi näkymä huoltoaseman pihalle. Ruoka oli kuitenkin hyvää. Sitten ajeltiin eteenpäin Svanvikiin Utnes-nimiseen niemenkärkeen, josta näkyi vähän Salmijärveä Venäjän puolella.
