Koronarajoitukset

Kerhoillat ovat tauolla toistaiseksi, koska Aluehallintovirasto on rajannut sisä- ja ulkotiloissa järjestettävien yleisötilaisuuksien henkilömäärän enintään kuuteen henkilöön (voimassa 26.3.2021 asti).

Vuosikokous voidaan näillä näkymin pitää 30.3 ellei tilanne pahene.

Sillen

Repan johdolla sidottiin Sillen-muunnos. Ruotsalainen Roland Holmberg kehitti perhon Gaula-joelle, arvatenkin lohiperhoksi. Toimii kuulemma hyvin alkukauden kylmissä kirkkaissa vesissä, kelpaa myös meritaimenelle. Nettisurfailu toi nenän eteen niin monta versiota, ettei alkuperäisistä väreistä voi olla ihan varma. Pääpiirteitä: siipi koostuu valkoisesta, sinisestä ja mustasta karvasta, sininen häkilä, rungossa on jotain hopeanhohtoista, joskus punertava/oranssi pyrstö, yleensä viidakkokukon silmähöyhenet poskina. Repan muunnoksessa on saatu pääpiirteet esille vähällä vaivalla.

Runkona on käytetty Eumerin Tag Tubea nurinpäin. Peräksi tarkoitettu plotti on käännetty pääksi. Cone Tube voisi olla parempi vaihtoehto, koska siinä on plotin takana syvempi ura, johon sidos uppoaa paremmin.

1411122250M

  • Putki: Eumer conetube, 0.6gr, oranssi ja muoviputki, 1mm, kirkas
    • muoviputki neulaan, conetube huulille, pikaliimaa muoviputkelle
    • pyörittele conetube liiman päälle ja anna liiman kuivua muutama minuutti
    • irrota putki neulasta ja leikkaa muoviputken päät noin mm:n pituisiksi
    • levitä päät sytkärillä
    • kuvan perhossa käytetty Eumerin tag tubea, 0.8gr, nurinpäin
  • Perä: oranssi
    • putken peräpää jätetään paljaaksi
  • Runko: hologrammi
    • Ingmannin jäätelöpakkausmateriaalia männävuosilta
  • Häkilä: sininen kukko tai kana
    • pari kierrosta valkoisen ketun päälle, käännetään alapuolelle
  • Siipi: valkoista ja mustaa kettua
    • valkoinen kettu pari rungon mittaa
    • sinistä kimalletta sinisen karvan tilalle
    • musta kettu noin rungon mitan pidempi valkoinen
  • Pää: oranssi
    • myös putken etupää jätetään paljaaksi

Puheenjohtajan terveiset Joulukuulta 2019

Syksyn rauhoitukset ovat ohi ja kalastus voi jatkua. Lohikaloilla ovat kudut loppuneet ja mäti valmitautuu kevään kuoriutumiseen. Nyt meidän tulee ottaa tuo huomioon kutualuella kalastaessamme, vältetään turhaa kahlaamista soraikoilla. Syksyllä tuli seurattua kalojen kutua ja kuvattuakin sitä Merikarvianjoella. Kunnostuksiin en tänävuonna päässyt päällekkäisyyksien takia. Kun aluella noita tapahtumia tulee niin koitetaan päästä talkoisiin, alueitakin kannatta seuloa minne kalat eivät pääse ja informoida suorittavia tahoja niistä. Tällaisena aikana kannattaa painottaa kalastus seisoviin vesiin ja merelle, sekä toisiin lajeihin.

Seuratoimintaan kaivataan aina uusia toimintoja joita seuralaiset toivovat. Kerhoillaissa pyritään näitä sitten toteuttamaan. Kalastusreissuja pyritään seuran johtamina muutama tehdä.

Toivon seuralaisille hienoja kastuskokemuksia vuodelle 2020.

Antero

Saalisilmoitukset verkkoon.

Nyt voi taas tehdä saalisilmoituksen verkkoon. Ilmoittakaa ainakin sellaiset saaliit, joiden uskotte kilpailevan vuosittaisista palkinnoista.

Saaliit ilmoitetaan Kalapäiväkirja-sivulla, jolle pääsee sillä salasanalla, joka on annettu kerholla. Ilmoituslomakkeen alla näkyvät vanhat saalistilastot siltä osin kun joku on viitsinyt saaliitaan sinne syötellä.

Kettuputki

Ville Rakkolaisen johdolla sidottiin nimetön kettuputki, lähinnä Tenon lohiperhoksi. Sitoessaan perhoja myyntiin Villen tavoitteena on näyttävä perho vähällä vaivalla. Niinhän se on, että ihmisen silmää miellyttävä perho pääsee usein siiman päähän ja siksi myös kalastaa hyvin. Tässä tuo tavoite täyttyy hyvin. Samalla konseptilla voi sitoa koko joukon eri värivaihtoehtoja. Kuvassa Janne Mäkisen sitoma perho tuoreeltaan, lakka ei vielä ole ehtinyt kuivua.

Kettuputki

  • Putki: muoviputki
    • ei mitään sisäputkea aikaa kuluttamaan
    • levitä etupää sytkärillä ja putki neulaan
    • tarvitset aika paksun neulan
  • Runko: keltainen muoviputki
    • kiinnitä noin sentin päähän perästä keltainen ja vihreä silkki ja hopea kierre
    • päällystä keltaisella silkillä perä ja tuo takaisin lähtöpisteeseen
    • päällystä vihreällä silkillä runko noin 2/3 kiinnityskohdasta kärkeen
    • kierrä hopeakierre vihreän päälle
    • kierrä keltainen silkki kierteen kylkeen
    • rungon etuosaan thoraksi ice-dubbingilla, jätä siivelle tilaa
  • Häkilä: ei mitään häkilää aikaa kuluttamaan
  • Siipi: mustaa kettua
    • sekaan pari crystal flashia ja muutama riikinkukon herli
  • Posket: viidakkokukko
    • kiinnityksen jälkeen voi taittaa pari kertaa eteen, niin että kiinnityskohta hieman notkistuu

Streameri

Kerhoillan 10.3.2015 aiheena oli Streameri, mutta ketään ei ollut nimetty sidonnan ohjaajaksi. Harmaat solut saivat liikettä eikä aikaakaan, kun Anterolta pääsi aivopieru, joka on siis alla esitellyn perhon nimi. Ensi kesä näyttää leijaileeko se kalojen herkkiin sieraimiin.

Aivopieru sivulta
Aivopieru sivulta

Aivopieru alhaalta
Aivopieru alhaalta

  • Koukku: pitkä streamer-koukku 4x #8-6
  • Pyrstö: oranssi villalanka auki harjattuna
    • jatkuu rungon päällä yhtenäisenä
  • Runko: ruskea dubbing ja oranssi villalanka 1/2, fluoro-oranssi dubbing 1/2
    • kiinnitä kierre
    • sido ruskea dubbing puoliväliin
    • kiinnitä pyrstö ja villalanka kierteellä puoliväliin
    • sido fluoro-oranssi dubbing, harjaa pörheäksi kuten kuvassa
  • Kierre: kulta, puoli rungon mittaa
  • Siipi: keltaiset häkilähöyhenet alle ja vihreät päälle
  • Kaulus: punainen riikinkukko siiven eteen (ei näy kuvassa)
  • Häkilä: grizzle kana
  • Pää: musta sidontalanka

Syltenillä ja Tenolla 2014

Etelän miehet lähtivät koettamaan onneaan pohjoisen lohijoille. Suunnitelma oli ajaa Rovaniemeltä suoraan Varangille, kalastella pari päivää Syltenillä, siirtyä Karigasniemeen maanantaina ja kalastella Tenolla lauantai-iltaan asti. Kalastusporukkaan kuuluivat Jussi Helsingistä ja Markku ja Pekka Turusta. Matkalle lähdettiin autojunalla Turusta perjantaina 4.7.2014 klo 21:05 ja  Autopaketti kolmelle varattiin netistä. Kuukautta aikaisemmin oli vielä paljon vapaita hyttejä. Nukkumapaikat varattiin vierekkäisistä hyteistä, niin että oli mahdollisuus avata hyttien välinen ovi, jos sattuisi sellainen tuuri, että toiseen hyttiin ei tulisi ketään ulkopuolista. Auto lastattiin junaan tuntia ennen lähtöä. Luppoaika kului rattoisasti Kertussa läntisellä kadulla. Rovaniemelle saavuttiin 5.7 klo 11:20. Directan reittihaku Rovaniemi-Syltenfjord antoi arvion 647 km – noin 8 h 51 min. Olisimme perillä vasta yhdeksän maissa, syödäkin pitäisi välillä ja pari kertaa vähän jaloitella.

Tenoveneitä Alakönkäällä

Meillä oli minimaaliset tiedot kohteesta. Tiesimme oikeastaan vain, että Syltefjordelva tai Vesterelva, Norgeskartin mittakaavasta riippuen, laskee Varangin niemimaalla Sylten-vuonoon. Emme tienneet tarkkaan missä lupia myytiin tai kalastusvälineitä desinfioitiin. Olimme aika pessimistisiä sen suhteen, että aamulla olisi ollut luvat ja desinfiointitodistukset taskussa. Majoituksena oli teltta tai mahdollisesti joku majoitusliike. Matkalla ruokailimme Hotelli Inarissa. Talon leike 150 g on kirjattu maksetuksi klo 16:37. Utsjoella käännyimme Suomen puolta kulkevalle tielle 970. Vaikka aika olikin kortilla, oli pakko pysähtyä jaloittelemaan Alakönkäällä. Joen penkalle oli aikain saatossa muodostunut jonkinlainen epävirallinen leirintäalue. Oli pieni parkkipaikka, jossa kökötti muutama asuntovaunu ja ahkerasti tallatut polut risteilivät katajapuskien välissä nuotiopaikalta toiselle.

Nuorgammissa oli viimeinen tilaisuus tankata ”halpaa” suomalaista löpöö. Seuraava pysähdys oli vähän ennen Tenon suuta. Tie kulki kapealla rantakaistaleella Rødbergetin huikean jyrkänteen ja joen välissä. Myös näkymät hiekkasärkkien pirstomalle Tenon suulle olivat huikeat.

On se vähän pelottava

Näkymä Tenon suulle

Kuvateksti
Adamsvatnet kesähepenissään

Matka jatkui Varangin niemimaan keskiylängölle, jossa maisema oli karua, lumipälvien peittämää tundraa. Oli järviä, jotka olivat vielä rannoiltaan jäässä. Kuvassa näkyvä Adamsvatnet oli jo ehtinyt luoda jääpeitteensä. Lämpötila huiteli nollan vaiheilla, mikä ei maalaillut kovin ruusuisia kuvia edessä olevasta telttayöstä. Onneksi sentään valoa riitti läpi yön.

Päätimme poiketa kyselemässä lupa-asioita Båtsfjordissa, joka oli ”ison” tien päässä, muutama kilometri ohi risteyksen, josta lähti vähän pienempi, n. 20 km mittainen tie Syltenfjordin kylään. Båtsfjordista löysimme oikein hotellin, taisi olla Polar Hotel, koska en jälkikäteen löytänyt muita paikallisia hotelleja netistä. Kello oli puoli yhdeksän maissa, kun astuimme aulaan kyselemään kalalupia. Ystävällinen hotellivirkailija kertoi, että lupia saa vain Syltenfjordista ja antoi numeron henkilölle, joka vastaa lupien myynnistä ja desifioinnista. Puhelinsoitto paljasti, että hän oli juuri kotiutunut, mutta lupasi tulla paikalle vielä iltamyöhällä. Jos näin ei olisi käynyt, olisimme takuuvarmaan jääneet hotelliin yöksi. Lupien myyntipaikka oli ilmeisesti rakennuksessa, jossa on ollut ns. koulumajoitusta. Saattaa olla vieläkin, mutta ei vaivauduttu kysymään. Lupien osto oli mielenkiintoinen tapahtuma, vain kahiseva kelpasi. Onneksi myös euroopan kahiseva kelpasi, sillä muuten olisimme saaneet vain pari päivälupaa. Jouduimme itse hakemaan valuuttakursin toimiston tietokoneen näytölle. Muistaakseni lupa oli 45 ekua per päivä ja desinfiointi kympin.

Syltenillä

Lupavuorokausi alkoi klo 18:00 ja klo 1:00-6:00 oli rauhoitusta, joten saimme unohtaa kalastuksen tulopäivän osalta. Luvanmyyjä kertoi, että telttailu joen varressa oli kiellettyä, mutta suositteli erästä hiekkakenttää tien varressa, jossa kalastajat tapaavat telttailla. Näimmekin paikan tullessamme, mutta emme oikein innostuneet. Siellähän saattaisi saada hyviä neuvoja vanhoilta konkareilta ja menisi se itse löytämisen ilo ohi. Ajelimme vähän matkaa ylävirtaan ja löysimme maastoautolla ajettavan ajouran, joka vei tien ja joen välimaastoon, pienen kumpareen suojaan. Auton vierestä löytyi sopiva teltanpaikka, mutta joelle oli matkaa neljännes kilometri aika jyrkkää ja pusikkoista rinnettä. Onneksi oli pullollinen hyvää Turun vettä matkassa, jotta saatiin kahvit.

Aamulla 6.7 ei ollut tietoakaan edellispäivän kylmästä viimasta. Aurinko paahtoi armottomasti ja ajoi yhden toisensa jälkeen ulkosalle, vaikka muuten unta olisi vielä riittänyt. Ylhäältä katsoen joen rannat näyttivät pääsääntöisesti melko pusikkoisilta, mutta suoraan alapuolellamme oli puuton särkkä, johon suuntasimme.

Leiripaikalta näkyi särkkä
Leiripaikalta näkyi särkkä

Meanderointia särkän yläpuolella
Palmikointia särkän yläpuolella

Rinne oli jyrkkä ja melko vaikeakulkuinen, mutta vielä pahempaa seurasi. Ennen kuin pääsimme puuttomalle alueelle, jouduimme kulkemaan varsinaisen ”mangrovemetsikön” läpi. Vaiva kannatti, sillä etemme aukeni n. 400 m puutonta joenrantaa aivan privaatisti. Kamat kasaan ja kalastamaan. Noin tunnin kalastelun jälkeen alkoi tittiä näkymään ilmassa vähän väliä, mutta nirsoja olivat. Lopulta Jussi sai tärpin ja kala saatiin ylös hetken väsyttelyn jälkeen.

Kala kiinni
Kala kiinni

Siinä se on
Siinä se on

Jussin ensimmäinen
Jussin ensimmäinen

Päivän ateria
Päivän ateria

Se oli juhlallinen hetki, miehen ensimmäinen titti upeissa maisemissa ja ilmakin oli kuin morsian. Juhlan tuntua lisäsi se, että olimme ikäänkuin piloillamme suunnitelleet päivän ateriaksi lohta riisipedillä. Aikamoinen mättääminen siitä kehkeytyi. Onneksi edellisestä lämpimästä ateriasta oli vierähtänyt +24h.

Ruokailun jälkeen huomasimme, että ottipaikan lähettyvillä parveili aika liuta tittejä, parhaimmillaan näkyi setsemän yhdellä silmäyksellä. Etäisyyttä oli alle kymmenen metriä, mutta ottihalut olivat olemattomat. Taisi olla mielessä jotain muuta. Hetken kalasteltuamme keitimme vielä kahvit. Siinä kahvitellessa alkoi leiriimme virrata vettä. Hellesää oli ilmeisesti sulattanut lunta ja jäätä aiheuttaen pienen tulvan. Poistuessamme särkältä jouduimme kahlaamaan jo haaroihin ulottuvan tulvauoman yli.

Purimme leirin ja lähdimme ajelemaan joen latvoja kohti. Adamsvatnetin kohdalla tie koukkaa läheltä jokea. Rannassa on pieni mökkikylä, jonne vie hieman kärrypolkua leveämpi tie, aika jyrkkä ja kivinen. Ihan tavallisella perheautolla ei kannata lähteä koittamaan onneaan. Onnekkaasti meitä vastaan ajoi Mirjam, suomea puhuva kalastuksenvalvoja. Hän tietysti tarkasti luvat ja kartutti melkoisesti paikallistuntemustamme. Ilmeni, että alhaalla, kylän liepeillä oli parkkipaikka kalastusturisteja varten. Kävimme katselemassa rantoja kylän kohdalla. Mökit eivät olleet ihan rannassa niinkuin meillä suomessa on tapana rakentaa. Emme kuitenkaan jaksaneet koota kalavehkeitä, koska Mirjamin jutuista päätellen lohen pääjoukot eivät olleet vielä ehtineet yläjuoksulle. Sanoi nousun olleen vähän myöhässä ja ilahtui, kun mainitsimme alajuoksulla olleen paljon kalaa liikkeellä.

Lopulta siinä kävi niin, että palasimme samaan leiripaikkaan, jossa olimme viettäneet ensimmäisen yön. Aamulla kalastelimme vielä muutaman tunnin alajuoksulla. Tien laidassa oli paljon poolien paikkoja osoittavia kylttejä. Suurin osa tienvarsipooleista oli sellaisessa pusikossa, että kalastaminen lienee mahdollista vain matalamman veden aikaan, kun pääsee kahlaamaan. Linje-kulpenin kohdalla tie menee ihan rannan tuntumassa, hyvä parkkipaikka ja siitä pääsi melkein kuivin jaloin puuttomalle särkälle. Todella hieno paikka, mutta kala ei ollut otillaan. Törmäsimme Mirjamiin jo kolmannen kerran. Kalaluvat olivat kyllä sen hintaisia, että niitä kannattaakin valvoa. Palasimme vielä koululle antamaan saalispalautteen ja sitten nokka kohti Karigasniemeä.

Kahvihammasta alkoi kolottaa jossain vaiheessa. Ensimmäinen ravitsemusliike osui silmiimme vähän ennen Tenon suuta. Odottelimme aulassa melko tovin, mutta tulimme lopulta siihen johtopäätökseen, että töissä oli vain yksi henkilö, joka toimi kokkina ja tarjoilijana. Kun siellä sattumoisin oli jo asiakas, ei aikaa jäänyt kahvin kaatoon. Seuraava paikka olikin sitten jo Tana bru. Jatkoimme Karigasniemeen Norjan puoleista tietä.

Tenolla

Majoituimme maanantaina 7.7 Karigasniemellä Kalastajan Majatalon Pyrstöön. Siinä määrin oli telttailu ja autossa istuminen väsyttänyt, että otimme luvat vasta seuraavaksi illaksi. Tiistaina klo 18 alotimme Tenon ruokkoamisen Torvikoskesta. Toiveita ei paljon herättänyt se, että tilaa oli vaikka muille jakaa. Kyllä kansa tietää, yhtään kalahavaintoa ei tehty sen illan aikana, ei hyppyä ei nykäisyä. Keskiviikkona ravitsevan aamupalan jälkeen pakkasimme kamat autoon ja suuntasimme Norjan puolelle. Parkkeerasimme heti sillan jälkeen taukopaikalle ja talsimme mutkaan. Sielä oli vähän ahdasta kolmestaan ja tuskaa lisäsi heti paikalle ilmaantunut venekunta. Kuten monet tietävät, kyseessä ei ollut ihan puhdas sattuma. Kalastelimme jonkun aikaa ilma tulosta ja suuntasimme yläjuoksulle, ensin Kuoppanivalle. Norjan puolella ei ollut autoja, mutta rannassa oli yksi kalastaja. Hän kahlasi takaisin Suomen puolelle ennen kuin ehdimme kyselemään kuulumisia. Myös Kuoppaniva antoi tyhjät.

Ensimmäinen jalka
Ensimmäinen jalka

Seuraava kohde oli Mustakoski. Ensimmäistä kertaa näin paikan tyhjillään. Aloitimme kalastuksen voimakkaan virran alapuolelta. Siinä, missä joki kaartaa vasemmalle on mehevän näköinen pyörre. Heittelin melko suurta putkiperhoa (Toistaiseksi nimetön putkiperho, vähän muunneltu versio löytyy näiltä sivuilta nimikkeellä Pekan putkiperho). Katselin kuinka päällimmäiset peuran karvat liehuivat pyörteissä. Ajattelin, että taitaa olla liian pelottava ilmestys, kun kala tarttui ja veteli reippaasti alavirtaan. Sain käännettyä suunnan takaisin itseäni kohti. Ihan mukavan kokoinen hopeakylkinen kala tuli nätisti lähelle rantaa ja ampaisi ylävirtaan. Muutaman syöksyn jälkeen näytti siltä, että voimat alkavat loppua. Siinä silokallioiden välissä oli kapea kaistale soraa, johon sain kalan rantaveteen, ehkä vähän liian hätäisesti. Se yritti vielä ravistella irti, mutta Jussi antoi vähän vauhtia, ja kala oli rannalla. Haa, uusi ennätys 72 cm, kotona perattuna painoi vähän yli 3 kg, ensimmäinen jaka tai ainakin jalkapuoli. Pahat kielet etelässä väittivät kateellisina, että ihan selvä taimen, ei kai nyt sentään. Aika pian tapahtuman jälkeen paikalle saapui sankoin joukoin paikallista virvelimiestä sun muuta. Jatkoimme Haukikalliolle, jossa kuvakin on otettu. Ei antanut Haukikallio edes haukea. Palailimme takaisin Kalastajan Majatalolle. Siellä sattui uskomaton episodi, asiakkaiden käyttöön tarkoitettu lohipakastin oli valjastettu ihan muuhun käyttöön. Piti melkein rukoilla, että saadaan kala pakastimeen Kalastajan Majatalolla.

Torstaina suuntasimme Dalvarakseen, Norjan puolelle. Parkkipaikalla oli asuntovaunu ja rannassa Joensuulaispariskunta, joka kertoi saaneensa kolme tittiä muutaman päivän aikana. Kuulemma vesi oli liian alhaalla, jotta lohet nousisivat Norjan puolta. Kalastimme pelottavan kovassa virrassa jonkin aikaa ilman tulosta. Saimme kuitenkin todistaa kolmen titin rantauttamista Suomen puolelta. Sinne olisi liian pitkä matka, joten suuntasimme Akukoskelle, joka oli antanut pari tittiä ja pari karkuutusta edellisvuonna. Paikalla oli muutama kalastaja, mutta rinki toimi ja kaikki pääsivät yrittämään kohtuuajassa. Itselläni kävi tuuri ja tuuri melko pian. Kala otti melko ylhäällä, jossa on vain kapea kaistale rantaa ennen puskia. Sain sen vavalla poikittain kiskoen tyylikkäästi rannalle, mutta unohdin löysätä siimaa ennen kuin ryntäsin kalan luo. Kuului epämielyttävä paukahdus ja vapa poikki. Itse kalastetun lohen keskihintaan suhteutettuna tappio oli kuitenkin vähäinen. Titti, 63 cm, tuli samalla perholla kuin edellinen kala. Sain Markulta varavavan, luokkaa pienemmän, jolla kalastelin loppureissun. Akukoskesta tuli vielä yksi 53 cm titti, joka jäi reissun viimeiseksi saaliiksi.

Pekan putkiperho
Pekan putkiperho

63 cm titti
63 cm titti

Markku ja Jussi
Markku ja Jussi Akukoskella

Perjantaina, viimeisenä kalastuspäivänä, suuntasimme Dalvarakseen, Suomen puolelle. Ei ollut ruuhkaa edes siellä. Helle, itikat ja etelän puolella pakutteleva ukkonen veivät parhaan terän kalastamiselta. Emme saaneet mitään, vaikka tittejä näkyi ilmassa silloin tällöin. Oli aika panna kimpsut kasaan odottamaan seuraavaa reissua. Aamulla nokka kohti Rovaniemen rautatieasemaa. Omalta kohdaltani ihan tyydyttävä reissu, mutta sellainen kuva jäi, että kalantulo oli tavallista heikompaa ja viidakkorumpu oli tyhjentänyt Inarinjoen kalastajista.

Killer Bug

Frank Sawyer tunnetaan erityisesti Pheasant Tail Nymphin kehittäjänä. Seuraavaksi kuuluisin hänen kehittämistään perhoista lienee Killer Bug. Jos on ensin mainittu simppeli, on jälkimmäinen vielä simppelimpi. Killer Bugiin tarvitaan vain koukku, villalankaa ja kuparilankaa. Alkuperäinen villalanka on Chadwick’s 477. Väitetään, että se on yksi vaikeimmin saatavista sidontamateriaaleista – valmistus lopetettiin 1965. Googlettamalla löytyy paljon kuvia alkuperäisen näköisistä lankapakkauksista, joissa värien kirjo on niin laaja, että niistä alkuperäistä väriä on mahdoton päätellä. Melko uskottava kuva löytyy artikkelista, jossa lankaa ei yritetä myydä. Sanallisen kuvauksen mukaan lanka on ruskehtavan harmaata, melko lähellä perinteistä värjäämätöntä villalankaa. Yhdestä vanhasta villasukasta riittänee materiaalia yhden kalastajan tarpeisiin. Alla muutama värimuunnos, joista yksi on sidottu nimikkeellä Chadwick’s 477 myydystä langasta.

Chadwick's 477
Chadwick’s 477 jäljitelmä

Mustaa ja harmaata huovutusvillaa
Mustaa ja harmaata villaa

Kellertävää villalankaa
Kellertävää villalankaa

 

  • Koukku: uppoperhokoukku # 10
  • Runko: villalanka
    • alkuperäinen lanka on Chadwick’s 477
    • valmistus lopetettu 1965
    • lukuisia jäljitelmiä myytävänä
  • Sidontalanka: kuparilanka
    • pohjusta koukku ja kiinnitä villalanka kuparilangalla
    • painota kuparilangalla hieman etupainoiseksi
    • jätä kuparilankaa muutama sentti taakse
    • kierrä villalanka eteen ja palaa takaisin
    • kiinnitä villalanka kuparilangalla
    • voit päättää solmulla tai liimalla tai molemmilla

Blue Charm

Blue Charm on melko simppeli klassinen lohiperho, joka kuitenkin sisältää melkein kaikki klassisen lohiperhon elementit. Hyvä harjoitusvastustaja, jos aikoo ruveta taistelemaan levysiipien kanssa. Ei liene kovin suuri yllätys, että siitä on tehty lukuisia karvasiipisiä muunnoksia. Siipi tehdään yleensä oravan hännästä. Kotimaisesta kesäoravasta tulee melko tumma siipi, joka jäljittelee hyvin levysiivessä käytettävää mallardia. Harmaaoravan valkokärkiset häntäkarvat tuovat siipeen ripauksen valkoista. Jos on tarkoitus jäljitellä klassisen siivessä olevaa tavia, värimaailma täsmää melko hyvin, mutta kuviointi menee pahasti metsään. Tässä esittelemme Asko Saarisen suosiman version, jossa siipi on suomalaista kesäoravaa. Alla postaajan tekele. Siipi voisi olla vähän lyhyempi ja ohuempi.

Blue Charm sivulta
Blue Charm sivulta

Blue Charm etuviistosta
Blue Charm etuviistosta

  • Koukku: kolmihaarainen lohikoukku #10-12
  • Hela: soikea hopeatinseli
  • Pyrstö: keltainen UNI-Floss
  • Vyö: musta strutsi
  • Runko: musta UNI-Floss
  • Kierre: sama hopeatinseli kuin perässä
  • Siipi: suomalainen kesäorava
    • päälle muutama Krystal Flash
  • Häkilä: sininen kukko
    • sidotaan siiven päälle
  • Pää: musta sidontalanka

Superpupa

Ruotsalaisen Lennart Bergqvistin kehittämä Superpupa jäljittelee pintakalvolla roikkuvaa pupaa eli kuoriutuvaa vesiperhosta. Perhossa on kaksivärinen dubattu runko, perä vaaleaa (keltainen, oranssi, chartreuse, …) ja edessä pätkä tummempaa (ruskea … musta). Lisäksi tulee runkohäkilä, joka parturoidaan yläpuolelta ja alapuolelta. Parturoinnin ansiosta perho laskeutuu pintakalvoon paremmin kuin ympäri häkilöity pintaperho, kuten esim. Nalle Puh.

Superpupa yläviistosta
Superpupa yläviistosta

Superpupa edestä
Superpupa edestä

  • Koukku: pintaperhokoukku #12-18
  • Runko: kelluttavaa dubbingia
    • tässä käytetty Wapsin Super Fine -dubbingia
    • takaosa Green Drake
    • etuosa Rusty Brown
  • Häkilä: koko rungon mittainen Palmer-häkilä
    • parturoidaan ylöspäin ja alaspäin sojottavat siikaset pois
    • tässä käytetty Grizzle Cock -pintaperhohäkilää